Muistatteko "Brianin elämässä" kohtauksen, jossa likaiset alastomat pitkäpartaiset ja -hiuksiset tyypit riehuivat torilla ja saarnasivat palavin silmin tuhosta? No, ne olivat Jesaja, Jeremia ja Hesekiel. Lukija pystyy oikein kuvittelemaan, kuinka profeetoilta on sylki lentänyt suusta.
Tätä sanomaa sitten julistetaan kolmen eri profeetan voimin. Kirjoissa
on aste-eroja: Jesaja enemmän voivottelee Israelin kohtaloa ja kehottaa
kansaa parannukseen, Jeremia keskittyy tuho- ja kostokuvauksiin.
Hesekiel puolestaan suorastaan hekumoi tuhofantasioilla. Hän on myös
vähän liian innostunut vertaamaan Jerusalemia porttoon ja kuvailemaan
pornografisen yksityiskohtaisesti sen syntejä ja tulevaa nöyryytystä.
Oikeasti, Hesekiel, rajoita vähän; kuulostat misogyyniseltä
sarjamurhaajalta.
Tuhokuvien lisäksi aina välillä profeetat onnistuvat sanomaan muutamia muitakin asioita:
- Jesaja antoi (Herran käskystä) pojalleen nimeksi Maher-Salal-Has-Bas, "pakene, saalis, ryöstäjä lähenee". Sitä poikaa on totta maar kiusattu.
- Jesaja myös kirjoittaa ennustuksia kääröön, jonka hän sinetöi ihmisten nähden. Näin hänellä oli myöhemmin todiste, että hän todella ennusti tapahtumia etukäteen eikä vain sepitä jälkikäteen juttuja. Ei ihan tieteellinen metodi, mutta sama asenne!
- Jeremia luottaa performansseihin ja happeningeihin: hän mm. kulkee ympäri kaupunkia ies selässään ja saarnaa, kuinka koko Siion joutuu kohta ikeen alle. Tai ostaa saviruukkuja ja murskaa ne, kuten Jerusalem murskataan pian. Ei varsinaisesti hienovaraista, mutta oli varmaan aikanaan viihdyttävää katuteatteria.
- Hesekiel näkee kirjansa alussa kunnon näkyjä: enkeleistä, joilla on neljä siipeä, neljät kasvot ja jalat kuin vasikan sorkat; enkeleistä (?), jotka ovat kuin kaksi pyörää ristikkäin (??), mahdollisesti täynnä välkehtiviä silmiä (!). Jostain syystä näitä enkeleitä ei näy kiiltokuvissa.
- Hesekiel saa näyn uudesta temppelistä. UUDET TEMPPELIN RAKENNUSOHJEET! Näitä olikin jo ikävä! Ja kyllä kyllä, "Uhreja koskevia säädöksiä". 250 tuho- ja kostofantasiasivun jälkeen uhrilait kuulostivat suorastaan herttaisilta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti